perjantai 26. joulukuuta 2014

Kun maas' on hanki ja järvet jäässä

Hetken ehdin jo pelätä, että joulu menisi taudin kourissa, mutta antibiootit auttoivat ja nyt on yli kaksi kuukautta kestänyt ja poskionteloihin lopulta pesiytynyt köhä ohi. Aatonaattona matkasimme murun vanhempien luokse lumen ja pakkasen keskelle.


Nyt olemme kotona jälleen. Takana on rakkaiden kanssa vietetyt joulun pyhät. Aattona Lumiukon ja joulurauhanjulistuksen jälkeen osallistuimme aattohartauteen koko perhe. Pojat olivat ihan uskomattoman rauhallisia!


Anoppilaan ajellessa pohdiskelin puolisolle ääneen, olisiko pitänyt ottaa nokkahuilu mukaan - ihan vain siksi, että soittaminen on niin kivaa. Iltasella anoppi kysyi, pystyisimmekö auttamaan, kun aattohartauteen laulamaan lupautunut artisti on sairastunut. Niinpä päädyimme esiintymään melko ex tempore. Talosta onneksi löytyi sopraanonokkahuilu, jolla Oi jouluyö soi kauniisti. Puoliso lauloi Kun joulu on. Ihmiset hiljenivät kuuntelemaan ja itselle tuli valtavan hyvä mieli, kun pääsi soittamaan ja sai vielä auttaa kirkkoväkeä. 

Onneksi olin pakannut mukaan mekon ja huivin, oli siis esiintymisasu matkassa. Molemmat ovat itse tehtyjä. Huivi on Baktus pidennetyillä silmukoilla Novitan Luxus Cloudista ja mekko mukaelma Ottobre Designin Timeless and Cozy -mekosta. Tässä helma on suora, pääntie avarampi ja hihat saksittu oman mielen mukaan. Kankaana Triteksin loppuunmyynnistä löytynyt trikoo. 

Jouluateriaa lähdimme sulattelemaan pulkkamäkeen uhmaten -15 asteen pakkasta. Vai oliko sitä -17. Kylmä ei kuitenkaan mäkeä ravatessa tullut. Heikki, joka ei ole ollut mikään mäkifriikki laski kanssani innoissaan. "Pelottaa. Lasketaan uudestaan." Lopulta Antti ja Heikki laskivat kahdestaan pulkalla - myös hyppyristä. 


Näin kauniita kulhoja saimme lahjaksi ihanalta tädiltäni. Joulupukki kuuli toiveeni! Kyllä nyt kelpaa syödä puuroja ja keittoja. Erityisen mukavaksi lahjan tekee se, että kyseisen sarjan, Arabian Runo Neitoperhon valmistus lopetetaan tämän vuoden lopussa. Jälleen kerran - juuri kun löysin jotain, mistä pidän, se lopetetaan. Haikeus.


Pakkasesta oli hyvä siirtyä saunan lämpöön ja sieltä kuusen juurelle paketteja ihmettelemään. Kaikkea ihanaa pojat saivatkin. Ykkössuosikki taitaa tosin ainakin alkuun olla Brion vuoristorata, jonka Antti rakensi melkein kokonaan itse ja jolla leikittiin koko loppuilta. 


Tänään Heikki leikki "työhuoneessaan" ja tutkaili "taskulampulla" soittorasiaa. Pienet on tilat, mutta pieni on vielä poikakin. Itse taas pelasin Antin kanssa Afrikan tähteä. Ensin voitti Antti, sitten äiti!


Joulupäivänä kävimme tervehtimässä murun isoäitiä ja tänään poikkesimme noin vartin varoitusajalla tapaamaan ystäviä matkan varrella. Oli ihanaa nähdä ja jutustella pitkästä aikaa. Nyt on hyvä olla taas kotona ja käydä nukkumaan omaan sänkyyn.

Rauhallista ja iloista joulutunnelman jatkoa itse kullekin lukijalle!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulunodotusta gradulaatikossa

Ihanaa lukea ja nähdä blogeista, miten ihmiset valmistautuvat jouluun. Itsekin olen jouluihminen, ja tämäkin postaus on samalla erään Facebook-ryhmän joulukalenterin 14. luukku. Valitettavasti en voi nyt tarjota minkäänlaista ohjetta jouluiseen askarteluun tai muuta vastaavaa, mutta ehkä joku voi saada omista keksinnöistäni idean itselleen.

Tonttu hyppäsi matkaani Skanssenilta eräänä pääsiäisenä lasinpuhaltajan pajasta. 

Mennyt syksy on - kuten varmaan päivitysten tiheydestäkin voi päätellä - ollut melkoisen haipakkaa menoa. Ei ihme, että Petterillä on nenä punaisena. En meinaan juurikaan ole ehtinyt ajatuksella pysähtyä kirjoittamaan muuta kuin graduani (ja sitä yhtä lastenkirjallisuusesseetä, jonka melkein unohdin kirjoittaa). Silti vielä jatkan, sillä itselleni tämä on tärkeä juttu, hetki omaa aikaa, välähdyksiä elämästä, pääosin niitä hyviä hetkiä, ajatusten kelailua ja selailua, iloa ja valoa ehkä jonkun toisenkin päivään. Joten vaikka aikani on tässä mennyt enemmän allaolevien kuvien kaltaisissa merkeissä, valkeata joulua mielessäin ootan minäkin.



Tänään suurin ilo on ehdottomasti ollut L-U-M-I. Eikä mulla ole siitä yhtään ainutta kuvaa. Joten todellakin toivon, että sitä on vielä huomenna! Jälkikasvu kyllä säntäsi välittömästi ulos ukontekoon. Porkkanakin haettiin, kuten asiaan kuuluu. 

Seimiasetelma on joulukalenterista kahdeksan vuoden takaa. 

Ja olen minä vähän sitä jouluakin laittanut. Kun omaa kaksi suhteellisen vilkasta poikalasta, ei ole toivoakaan vielä muutamaan vuoteen mistään kauniista jouluasetelmista - paitsi hyvin suojatuissa tiloissa. Ikkunalasien välitila on yksi oikein hyvä sellainen. Jouluverhot sain ikkunaan jo marraskuun puolella. Keittiössä ne ovat puna-pellavaiset, joten sinne halusin koristeeksi jotain lämmintä. Olohuoneessa taas vallalla on valkoinen, sininen ja hopea. Oikeasti olohuone ja ruokailutila/keittiö ovat meillä lähes yhtenäistä tilaa, mutta halusin jotenkin erottaa eri osat toisistaan, ja väreillä se on likimain helpointa tehdä. 

Kuvassa näkyvän sydämen Antti teki minulle nyt syksyllä, koska kuulemma tykkää minusta niin kovasti. <3



Jouluaskartelut ovat vielä aivan vaiheessa. Onneksi Antti teki esikoulussa kauniin lippunauhan, ja joskus vuosia sitten pyhäkoulussa pilttipurkkienkelin. Viimevuotinen Angry Birds -possu tonttulakissaan odottaa vielä toisen silmän uudelleenkiinnitystä. Sitten sekin pääsee keittiön ikkunaan. Meille kun ei tule tänä(kään) vuonna joulukuusta, ainakaan sisälle. Äidiltä tulleista hopeakuusen oksista saatan jotain viritystä tehdä parvekkeelle. 


Koristelumateriaalia ja ideoita kuitenkin on. Huopasydämistä ja -tähdistä sekä kartonkitähdistä aion laitella jonkinlaisia ikkunakoristeita ja lehtikuusenkävyistä kranssin. Keittiön korttinarulle olen jo alkanut kerätä postin tuomia ihania kortteja. Oikeasti harmittaa, etten ehtinyt askarrella itse yhtä ainutta korttia. Ideoita piisaisi sinnekin, mutta jos ehtii käydä kotona lähinnä nukkumassa, täytyy hiukan priorisoida, jottei tarvitse viettää joulua osastolla.



Onneksi nyt alkaa elo jälleen rauhoittua - poikia lukuunottamatta - ja saan ihan rauhassa virittäytyä jouluolotilaan, paketoida lahjat (joita en tietenkään voi vielä postailla, mutta joita on valmiina jo ihan kivasti, myös itse tehtyinä) ja leipoa vaikka vähän pipareita. Ensimmäisena adventtina jo pari pellillistä leivottiin, kun pakastimesta löytyi viimevuotista taikinaa. Antti olisi hermostunut, jos piparimuotti olisi osunut liian reunaan, mutta Heikki tuumasi vain, että "tästä on puhjennut eturengas!" <3


Iloa ja valoa Sinun joulunodotukseesi!



perjantai 5. joulukuuta 2014

Mun oma joulukalenteri #1

Neulistin ja Vyyhdin Jämälanlajoulukalenterivillasukka oli viime vuonna varsinainen hitti, mutta itse en silloin kerinnyt mukaan. Nyt sen sijaan olen jopa ihan aikataulussa. Sukkapuikot piti tosin hankkia; on se hyvä että Kerä on taas bussipysäkin ja yliopiston välissä. 


Pohjaväriksi valikoitui musta, vaikkei se lemppareihin kuulukaan. Sitä vain sattui olemaan jemmassa. Ensimmäisen päivän ruskea raita löytyi Mustarastaan levyn Murretut värit kannesta.

Toisen päivän keltainen kuvasi lankajemmaani annetulla asteikolla. Kolmannen päivän vaaleanpunainen oli kuvassa, joka löytyi kun googlasin itseni. Ensimmäinen kuva, joka ei liittynyt itseeni, oli taitoluistelujoukkueesta, ja siinä luistelijoilla oli erivärisiä hameita. 


Neljännen päivän vihreän poimin lastenhuoneen taulusta ja viidennen päivän keltainen alkaa koolla kuten myös äitini tyttönimi. 


Tästä on hyvä jatkaa huomiseen!

maanantai 24. marraskuuta 2014

Pohjoismaista yhteistyötä

Meillä on vielä tallella mun vanhat rattaat, ehdat Briot 1980-luvun alkupuolelta. Hyvin ovat rullailleet ja kankaatkin on vielä lähes täysin alkuperäiset. Vähän äiti niitä paikkaili ennen kuin toi aikanaan tänne. Mutta renkaiden kanssa on ollut ongelmaa - ne nimittäin ovat tulleet tiensä päähän.


Sain kaverilta hiukan tuoreemmat kiekot, mutta nekään eivät lopulta pysyneet paikoillaan. Briolta ei puhelintiedustelun mukaan enää saanut käypäsiä renkaita. Niinpä pakkasin rattaat autoon ja lähdin liikkeeseen etsiskelemään uusia. Ja kas - Oran Terra-rattaiden renkaat sopivat kuin alkuperäiset! Tilasin koko setin suoraan tehtaanmyymälästä, ja alle viikossa tulivat lähi-Siwaan. Hyvin kulkee Briot Oran renkailla!


Ja uusilla sukilla on hyvä lähteä uuteen viikkoon! Lankana teeteen Pallas, malli omasta päästä kärjestä aloittaen. Kantapään tein ns. perinteiseen malliin. Hyvin toimii näinkin päin. :) Kumpaankin sukkaan meni yksi 50 gramman kerä. 



sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Väriä ja valoa harmaskuuhun


Harmaaseen marraskuuhun pitää saada vähän väriä, joten ompelin Adalmiinalle kesäisen ja iloisen paidan. Mallia en juuri nyt muista, jostain Ottobre Designista se kuitenkin on. Koko on 98 cm, pikkaisen reilu mutta jo käyttökelpoinen. Tytsä ihastui heti. <3



Itselläni taas palelee varpaita ja flunssa yrittää sinnitellä vitamiinitykitystä vastaan. Väri ei ole piristävä, mutta sukat lämmittävät niin mieltä kuin varpaitakin. En yleensä ole kovin synkkien värien ihailija, mutta tämä Step-lanka kolahti kerralla. Malli on omasta päästä ja nimeltään Sivulliset. Kummankin sukan sivussa siis kulkee kapea palmikko. Näissä sukissa on väliä kumpaan jalkaan pukee. Ja hämärässä menee välillä väärin päin. ;) Tarkoitus oli käyttää näihin koko kerä ja tehdä pitkävartiset sukat, mutta hyydyin, ja kun pesukone söi yhdet villasukkani riekaleiksi, piti nopeasti päätellä nämä käyttövalmiiksi. Ovat siis kärjestä aloitetut, siksi valmistuivat tilanteen tullen nopsaan. 



Isä kaatoi lapsuudenkodin pihasta hopekuusen, joka reilussa parissakymmenessä vuodessa oli kasvanut melkoisesti. Sain vanhemmilta kuusen oksia, joista sain kauniit havut kanervien kaveriksi. Vielä on havuja jemmassa; tarkoitus olisi tehdä kranssi niistä ja lehtikuusenkävyistä. 


Kohta voikin alkaa odotella joulua, laitella kotia syyskuosista talvisempaan ja valmistella lisää lämmikettä. Jos vaikla lunta tulisi lisää! Lapsuudenkodin pihassa oli tänä aamuna vielä mukavasti valkeaa! 



maanantai 10. marraskuuta 2014

Pakkaspäivän lumoa


Marraskuu alkoi - ainakin täällä - mitä kauneimmalla pakkaspäivällä. Jatkosta ei oikein viitsi mainita sen enempää. Saimme viettää tuon päivän koko perheenä metsäretkellä. Seurakuntamme järjesti ulkoilupäivän, jonne saattoi lähteä myös pienten lasten kanssa. Muru ja Antti patikoivat kuuden kilometrin lenkin, kun taas minä vietin Heikin ja monen muun pienen ihmisen kanssa aikaa leikkien ja touhuten laavun äärellä. Pienten patikoitavaksi jäi 700 metriä, joten lähes jokainen jaksoi lähes koko matkan. 


Retkellä oli mukana Leppäkerttu, jota lapset auttoivat löytämään perille. Laavun ympäristöön oli järjestetty erilaisia leikki- ja toimintapisteitä, jotka sopivat oivallisesti mukana olleille 2-3-vuotiaille. 


Erivärisiä matoja vietiin töihin metsään ja tuotiin kotiämpäreihin huilaamaan. 


Köysiradalla sai kokeilla tasapaino- ja pujottelutaitojaan. Luontoa pääsi ihmettelemään luupin avulla, ja sillan avulla mantereeseen liitetyltä saarelta etsittiin sinne piiloutuneita eläimiä. 


Retkipaikka ja saari olivat kauniilla paikalla Pukalan retkeilyalueella Orivedellä. Suosittelen paikkaa lämpimästi! Kovasti tekee mieleni palata sinne kesällä vaikka koko päiväksi!


Nyt toki nautin huurteisesta kauneudesta, mutta lämpöisemmällä säällä paikalla viihtyisi muutamaa tuntia pidemmänkin pätkän.


Leikkien lisäksi paikalla oli paljon muutakin lapsia kiinnostavaa, kuten veden uurtama juurakko. Tuohan voisi olla jonkun pesä! Ja joskus kuvaajaakin onnistaa: portaat kirkkauteen. 


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Jälleen mummilassa


Olipas virkistävä reissu vanhempien luokse :) Tällä kertaa mulla oli vain Heikki mukana, Antti jäi isän kanssa kotiin isojen poikien puuhiin. Itse sain nähdä ystäviä, lapsen ilon leikkipaikoilla ja tietysti ihania vanhempiani ja isoäitiäni. Lisäksi löysin ensi vuodelle hyvän kalenterin! 


Pienet kalenterit eivät koskaan riitä mulle, vaikka aina välillä yritänkin niillä pärjätä. Mutta kun välillä pitää olla neljän ihmisen kulkemiset tiedossa, vie se myös ihan konkreettista kirjoitustilaa. Enkä tykkää jatkuvasti käyttää mitään koodikieltä. Tämän A5:n kokoisen välissä kulkee lappusetkin paremmin.

Neulottuakin tuli, kun junalla kuljettiin ja tietty samalla kun katseltiin äidin kanssa jotain myöhäisillan tulivuorileffaa. Mennessä matkattiin Myyrä-junassa (kuva yllä), mutta takaisin tultiin perinteisellä pikajunalla. Yllättävän hyvin sujui matka kolmevuotiaan kanssa. Ja ihan kohta on ensimmäinen sukka parista valmis, lankana herneenvihreää Pallasta. Kuvaa tulee sitten kun sellainen on. 

lauantai 8. marraskuuta 2014

Velouria viileyteen


Antti murehti tässä yhtenä päivänä, että hän palelee eskarissa päiväunilla, koska peitto on niin ohut. Ratkaisuksi keksittiin päiväunipaita, eli lämpimämpi pusero, joka majailee päiväkodissa ja jonka voi vetäistä päivälevon ajaksi päällensä. Lämpöisenruskea Metsolan velour tuntui hyvältä materiaalilta, ja kun jemmasta löytyi sopivan värisiä resoreita ja trikoota hupun vuoriksi ei tarvinnut kuin enää etsiä sopiva kaava. Ja sellaiseksi valikoitui Ottobre Designin True Friends. Koko on 140 (pituus 146), jotta mahtuu hyvin päivävaatteiden päälle ja saattaisi vaikka vähän lisätä käyttöikää. 


Ihmetellessäni jämäpaloja putkahti mieleeni, että olen ajatellut tehdä itse hanskoja muutenkin kuin neulomalla. Kun jemmassa oli fleecenpalasia enemmän kuin laki sallii, piirtelin kaavat ja ompelin testihanskat itselleni ja Antille. Päälinen on velouria ja sisus polarfleeceä. Omat ovat siniset ja Antin ruskeat. Kokoeroa niillä on saumanvarojen verran, eli kohta poika varmaankin ulkoiluttaa äitinsä hanskoja. 


tiistai 9. syyskuuta 2014

Syyskuun suloa ja satoa


Viikko takaperin olin poikien kanssa reissussa, isäntä oli vapailla juoksemassa kymppiä Kuopio Maratonissa. Viikonlopun aluksi päiväkodilla odotti eskarilaisen lokerossa iloinen yllätys. Poika, joka ei juuri pidä siivoamisesta - siisteydestä kylläkin - oli kerrankin tsempannut ihanasti!


Oli kyllä mukava viikonloppu poikien kanssa mummilassa! Välillä toki hiukan paloi päreet, mutta pääasiassa oli kivaa. Perjantaina oltiin vasta illalla perillä, kas kun minä olen töissä. Sain kolmen viikon sijaisuuden, joka vielä sattui sopivasti sopimaan opiskelujen aikatauluun. 


Lauantaina kävimme ystäväni kanssa Turun Seikkailupuistossa. Pojat saivat temmeltää ja naiset jutella. Retken ainut miinus oli kolmevuotiaan kakkakriisi. Housuunhan se tuli, koska koko alueelta emme löytäneet _yhtään ainutta_ avoinna olevaa vessaa. Seikkailutalon ja Timantin vessat kun ovat auki kaikkina muina päivinä paitsi lauantaina. Minkäänlaista pömpeliä tai bajamajaa ei myöskään ollut näkyvissä. "Hiukan" otti päähän, kiitos vain! Onneksi jäätelökioski oli auki ja jäätelö hyvää! Taisi kyllä olla kesän ainoat kioskitötteröt tänä vuonna Suomessa...


Seikkailupuistosta suuntasimme tervehtimään omaa isoäitiäni ja sieltä somassa sokerihumalassa takaisin mummilaan grillaamaan ukin kanssa oikeaa ruokaa. 




Sunnutain aamupäivä kului sukkelaan keruuhommissa. Ensin keräsimme Huvitus-omenat puusta ja maasta. Anttikin sai - minun lisäkseni - kiivetä puuhun. Heikki puuhasi puun alla ja sai tietysti omenan päähänsä. Onneksi oli melko pikkuinen omppu. Seuraavaksi oli käpyjen vuoro. Kotiin lähti ämpäillinen lehtikuusen käpyjä tulevaa kranssia varten. Minä kun pidän kransseista ja muutenkin ovikoristeista, mutta meillä on vain yksi, ja siinäkin lukee Merry Christmas... Antti oli myös ahkera ruohonleikkaaja! 



Sunnuntaina seikkailtiin vielä maalaismarkkinoilla Paimion Sukselan koululla. Pojat saivat kokeilla viljan jauhamista käsimyllyllä, ja Antti olikin ahkera jauhaja. Ostimme vähäsen ohraa ja vehnää ja ohrasta puolet oli itse jauhettua. Puhallusnuolialin Antti kokeili, ja Heikki olo luonnollisesti katkera, kun oli vielä liian pieni. Mukaan tarttui jauhojen lisäksi muitakin aarteita, kuten nallehunajaa hatun kera, suloinen parin kilon kurpitsa ja aitoa suomenlampaan villaa tuleviin kirjolapasiini.



Tänään suuntasimme koko perhe Kirskaanniemen laavupaikalle Birgitan polun varteen. Kilometrin metsätaival oli sopivan mittainen Heikillekin. Perillä törmäsimme poikien hoitokavereihin, joiden kanssa alkoi melkein heti tarmokas matojen metsästys. Matoja ei löytynyt eikä kalaa tullut, mutta makkara maistui. Kotimatkalla löysimme lampaankääpiä, tatteja ja kangas- ja karvarouskuja, ja Antti oppi tunnistamaan karvarouskun!





Koska sienimetsässä vaan on niin kivaa, lähdin poikien kanssa illalla vielä uudestaan tuohon lähimetsään. Jälleen löytyi tatteja ja kangasrouskuja. Suppilovahveroitakin on jo, mutta ovat vielä niin pieniä, ettei vielä kannata kerätä.


Iltatee ja leikkihetki siskon luona oli virkistävä, ja Adalmiina oli ihan höpsö, yritti nuolaista minua nenästä kuin koiranpentu. <3